Minna Canthin sanat: "Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys", kaikuvat edelleen voimakkaina. Minna Canth eli aikakaudella, jolloin aviomies hallitsi lain mukaan vaimonsa omaisuutta ja taloudellinen riippuvuus miehestä oli naisten kohtalo.
Canth uskalsi jo 1800-luvulla tuoda rohkeasti esiin yhteiskunnallisia ajatuksiaan ja puolustaa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kaksi vuosisataa myöhemmin kamppailemme kuitenkin yhä samojen kysymysten äärellä. Miesten asema on edelleen vahvempi monilla yhteiskunnan osa-alueilla, ja syvään juurtuneet stereotypiat ylläpitävät tätä epätasapainoa. Suomi on tasa-arvon kärkimaita, mutta silti olemme siitä kaukana. Naisten poliittinen osallistuminen on täällä ansiokasta, mutta yritysmaailmassa tilanne on huolestuttava. Naisia on edelleen hälyttävän vähän yritysten johtotehtävissä.
Elämme aikaa, jolloin globaali tasa-arvon kehitys on ottamassa takapakkia. Erityisen huolestuttavaa on myös sosiaalisessa mediassa näkyvä trendi, jossa nuoret naiset korostavat taloudellista riippuvuuttaan miehistään ja omistautumistaan heidän elämälleen.
Nyt on aika toimia ja varmistaa, että tasa-arvon kehityksen suunta on oikea.
Koulutuksella on keskeinen rooli tasa-arvoon liittyvien asenteiden muokkaamisessa. Sivistystä tarvitaan. Esimerkiksi medialukutaidon opettaminen on välttämätöntä, jotta lapset oppivat kyseenalaistamaan sosiaalisen median sisältöä, ja valitsemaan roolimallinsa sieltä kriittisemmin.
Asenteet opitaan kuitenkin lapsena kotoa. Näytetään siis esimerkkiä lapsille ja nuorille kotona, aloittaen jo vanhempainvapaiden jakamisesta. Isällä on myös oikeus hoivaajan rooliin ja kotitöiden tasainen jakaminen on tärkeää. Yhtenä tärkeimmistä asioista näen sen, että opetamme lapsillemme taloudellista tasa-arvoa, niin tytöille kuin pojillekin.
Parisuhteessa tulee huolehtia siitä, että molemmat puolisot osallistuvat yhteiseen arkielämään ja investointeihin. Vähemmän tienaavan puolison tulee myös huolehtia oman varallisuuden kasvattamisesta. On tärkeää säilyttää taloudellinen riippumattomuus puolisosta, myös onnellisina aikoina.
Copyright © Kaikki oikeudet pidätetään